19.6.2013

Polttareita, valkoisia hampaita ja NURMIKKO!

Huh, oonpas ollu huono bloggari viimeset kaks, kolme viikkoa! On ollu aivan hurjasti kaikkea koneella istumista tärkeempää ja kaikista tärkeimpänä ystävän polttarit, jonka häissä oon siis yksi kaasoista!:) Kerrotaanpa niistä hyvin lyhennetty versio, koska polttarikertomusta voitte lukea myös toisen kaason, Tarun blogista: http://tbap.blogspot.fi/2013/06/polttareissa.html

Aamu alkoi siis yhteiskokoontumisella kaupan pihassa, josta lähdimmekin aika kiireellä hakemaan morsianta, sillä sulhon oli pitänyt piilottaa tulevan morsiamensa avaimet, jotta tämä pysyisi varmasti kotona, mutta sulho oli unohtanut sen koska häntä oltiinkin haettu omiin polttareihinsa jo aamulla klo 8! Joten pieni pelko perseessä lähdimme katsomaan onko se morsian vielä kotona vai lähtenyt kenties Kihniöön porukoittensa luo. No, olihan se morsian onneksi kotona!:)

Eka rasti oli heti kotipihassa, jossa morsiamen piti nesteyttää sulhanen (pehmoversio ;)) ja laittaa intubaatioputki kurkkuun, että henki kulki paremmin ;). Ja hyvinhän se onnistui leikkaussalihoitajalta haastavammassakin ympäristössä :)


Siitä matka jatkui kohti Kyrkösjärven rantaa, jossa tutustuimme paremmin koko polttariporukkaan, sillä kaikki eivät olleet toisilleen entuudestaan tuttuja. Rannassa meitä odottikin Zorp-pallo, jota pääsivät kaikki kokeilemaan. Ja voi pojat, ei ollut meinaan ihan helppoa yrittää juosta tuon pallon sisällä veden päällä!

Sielä mä meen!

Ja nurin :D..



Zorppailun jälkeen matka jatkui muutaman rastin kautta yhden polttariseurueen jäsenen omakotitaloon grillailemaan, tekemään morsiussaunataikoja ja istumaan iltaa. Saunataikojen jälkeen morsian sai jalkahieronnan multa ja kosmetologi tuli tekemään hemmottelevan kasvohoidon.



Saunan jälkeen koko porukka pukeutui pin up- tyylisiin mekkoihin, vautsi että näytettiin hyvältä!:) Muista en viitti laittaa kuvia, kun en oo kysynyt lupaa, mutta tässä mun luukki :)




Kun kaikki olivat laittautuneet, oli seuraavaksi vuorossa seksiväline-esittelijän vierailu ;) Naurunpurskahduksia taisi kuulua yhdeltä sun toiselta, kun välineitä laitettiin kiertämään ja liukkareita sai maistella :D

Mikäs siinä sormessa tärisee?:D


Iltaa jatkettiin rastitehtävien ja syöpöttelyn parissa ja lopulta suuntasimme Seinäjoen yöelämään :) Ja mikä parasta, aamulla ei ollut tietoakaan rapulasta :P

Jotenkin ihan tyhjä olo, kun puoli vuotta suunnitellut polttarit onkin nyt jo takanapäin... Omia polttareita siis seuraavaksi odotellessa!:) Jäiks...

Ja arvatkaa mitä muuta kivaa tässä parin viikon hiljaisuuden aikana on tapahtunut!:) Meille istutettiin nurmikko eilen! JEE!! Oon niin innoissani tästä, pian tuolla takapihalla alkaa viihtymään :) Sen kunniaksi pesin tänään koko terassin ja puutarhakalusteet ja huomenna meinaan hakea kesäkukkia vihdoinki! Aiemmin ei oo huvittanut takapihaa laittaa millään tavoin, kun tuo pihamaa on ollut aivan kesken, mutta NYT!:)

Sitte vähä toisenlaista asiaa!:) Käytiin T:n kanssa valkasemassa hampaamme!:) Saatiin tosi hyvää palvelua ja tykättiin lopputuloksesta, vaikka olisin toivonut että omat hampaat ois valkastunu viä muutaman asteen enemmän... Käytiin tällases firmas toteuttamas haaveemme: http://www.kaunissuu.fi/

Saatiin tosi hyvää palvelua ja ohjeet myös, mutta täytyy sanoa, että tsiisus se vihlominen oli helvetillistä ekana päivänä!:D Mutta onneks se loppu siihen ekaan päivään. Ja eihän mulla tietenkään oo vielä kuvia laittaa lopputuloksesta, mutta ehkä niitäkin on tulossa joskus!;)

Mä yritän nyt skarpata tän bloggauksen kanssa, mutta nyt täytyy taas jo mennä, palaillaan!:)


2 kommenttia:

  1. Herranjestas täällä on blogipostailu ihan räjähtäny käsiin pienen hiljasuuden jälkeen! :D Mut hyvä ku saitte nurmikon ja valkasut! Yleensä munkin kokemusten mukaan (ainaki tolla Boost-valkasulla) asiakkaat olis halunnu vielä vähä valkosemmat hampaat. Kuis T:llä valkastu? Laitettiinko teille kaks vai kolme levitystä ainetta?

    Ja ei oo totta, että laitoit ton sormipupu-kuvan tänne, hahahahaaaa :D Ja toi sun pin-up- look oli kyllä aivan mahtava! Oot kuin suoraan 50- luvulta ;)

    VastaaPoista
  2. No joo, piti ottaa vähä takasi ku oli niin kauan hiljasta ;). T:llä valkastu mun mielestä tosi hyvin, sillä oli kyllä ennestäänki vähä keltasemmat hampaat ku mulla niin se ero näky jotenki paremmin sillä. Ja kolme kertaa laitettiin ne aineet!

    Pakko oli laittaa ees yks kuva niistä "leluista" ;D

    VastaaPoista