27.1.2015

Työttömänä ja kylpyläreissua

Uusi viikko lähtenyt taas käyntiin ja täällä jatkuu ihan toisenlainen arki kun mihin mä oon viime aikoina tottunut. Ja positiivisella tavalla! Eli mulla alko työttömänä oleminen ja katsotaan saanko olla kotona ihan laskettuun aikaan asti, ite kyllä tykkäisin olla. Tulot tietysti tulee tippumaan reilusti aiemmasta, mutta sen taistelun oon jo pääni sisällä käynyt, joten en jaksa enää stressata asiasta. Eiköhän asiat aina jotenkin saada järjestymään. Oon niin helpottunut, kun nyt multa löytyykin aikaa kaikille mun kevään projekteille eikä niitä tarvi tehdä veren maku suussa! Mun vointi tasaantui melkein heti, kun sain sairaslomaa sen pari päivää, enään ei oo kipuja tuntunut, arvasin että ne olot johtu nimenomaan tuosta työstä. Eli sillä saralla kaikki hyvin :)

Vatsa jatkaa kasvamistaan, lattialle kurotteleminen ja sängyssä kääntyminen on hieman hankalaa, mutta onnistuu kyllä pienen ähinän saattelemana :P Nauratti eilen, kun T joutu poistamaan mun varpaankynsistä lakkoja (mitä sitä puhisemaan ja ähisemään, kun apulainen on kotona :P) eli homma meni niin, että mä seisoin vessanpytyn päällä, vuoron perään toinen jalka lavuaarissa ja T poisti lakkoja samalla kun mä puhuin anopin kans puhelimessa :P Tänään kyllä sitten lakkasin ite ne kynnet, siihen hommaan ei vielä miestä uskalla laittaa ;). Ja onnistuhan se, vaikka välillä piti siirrellä mahaa tieltä pois :P

Nyt on siis rv 28 menossa ja tuon kokoinen se on tällä hetkellä :)


Vauvan liikkeisiin on viimesten viikkojen aikana alkanut tulemaan erilaista volyymia, välillä tuntee kuinka Inu heittää siellä kuperkeikkaa tai sitten puskee pyllyänsä kylkeä päin. Ja selkeempiä rytmejäkin  liikkumiseen on tullut, välillä on niin hiljaista, kun siellä nukutaan päikkäreitä ja sitten taas täysryskääminen päällänsä, varsinkin iltaisin kun katotaan jotakin sarjaa ja syödään iltapalaa. Yllättävän luonnolliselta on tuntunut se, että joku potkii sua sisältä päin :P Eikä ainakaan toistaiseksi potkut oo tuntunut millään tavalla inhottavilta (loppuvaiheessa voin olla erimieltä :P) nyt sitä vaan nauttii, kun toinen ilmoittaa olemassaolostaan :)
Pari viikkoa takaperin mulla oli navan yläreuna tosi kipeä ja arvelinkin että kohta se pullahtaa ulospäin, mutta nyt se kipukin on loppunut, mutta napa ei oo silti vielä pullahtanut. Muutaman viikon päästä voi olla kyl jo ihan eri juttu.

Viime viikonloppuna me kävimme T:n kanssa pyörähtämässä Tampereella ystäväpariskunnan luona, samalla tuli fiilisteltyä heidän upeita suunnitelmiaan; häitä, häämatkaa ja syksyn suunnitelmia muuttaa Saksaan. Itse hääräilen toisena kaasona niissä häissä, joten asiaa riittää tulevan morsiamen kanssa yllinkyllin :)

Huomisellekin mulla on aivan mahtavaa ohjelmaa tiedossa :) Sain nimittäin joululahjaksi eräältä ystävältäni lahjakortin, joka oikeuttaa Tropiclandian kylpylään pääsemiseen tämän ystäväni kanssa!:) KELPAA!! Ollaan siis saatu huomiselle tämä reissu sovittua, en malta odottaa, ihan huippua päästä rentoutumaan ja syöpöttelemään naisten kesken :)

Nyt kun mun ei tarvi enää stressata töissä käymisestä, niin oon taas innostunut sisustamisestakin :) Kevät sais mun puolesta tulla nyt ja justiinsa, mulle alkaa tää harmaus ja pimeys riittämään! Haluaisin hankkia uudet verhot olkkariin ja uuden kapan keittiön ikkunaan ja niin joo, jonkun keväisen värikkään pöytäliinankin.... Oon miettinyt, että ostaisin valkoiset verhot olkkariin?! Sellasia mulla ei oo ikinä ollutkaan, mutta jotkut sellaiset, mistä valo kuultaa läpi (sitte ku sitä auringonvaloa vaan alkais tulemaan!) Ja kun sohvatyynyissä olis keväisiä sävyjä, niin ei tulis sit liian pliisu kokonaisuus. Mutta tää on vielä mietintämyssyssä :)

Kivaa viikonjatkoa teille, palaillaan taas pian! :)

5 kommenttia:

  1. Minä vielä ähisen ja puhisen omin voimin varpaankynsien kanssa. Ja kenkien laiton.. Maha alkaa kyllä olla tiellä, tai oikeastaan kumartuminen saa aikaan tukehtumisen tunteen kun kohdun yläreuna alkaa olla jo melkein kurkussa asti :'D
    Mukavaa että oot saanu stressaavan työn pois mielestäsi ja saat nauttia kotona olosta. Työttömänä olo ei ihmisestä huonompaa tee, tulot toki on pienemmät, mut niilläkin pärjää.
    Itelleenkin kelpais kylpyläreissu vielä ennen laskettua aikaa! Uikkareiden osto tosin vaan olis edessä, viimekesän bikinit ei mahdu päälle :D Saiskohan S:n houkuteltua jonnekin lähtemään.. Oijjoij! <3

    Toi pesänrakennusvietti on ihan hullua. Mä oon joka huoneeseen vaihtanut jo verhot ja jokapäivä pitää hipistellä jotakin.. Makkarin järjestyksenkin meinasin vaihtaa, mut siihen tarviin S:n apua, yksin en ala sänkyjä ja lipastoja siirtelee. Olkkarinkin järjestys pitäis muuttaa. Touhua viel olis, mut viikonloput hurahtaa niin äkkiä ku S on sillon vapaalla ja arkisin töissä, tuntuu et ne vklp S:lla sit menee autojen kimpussa.

    Nyt alanki selailee kylpyläpaikkoja ja hintoja läpi. ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uskon, että sulla varsinkin alkaa jo maha olemaan tiellä :) Ja tuosta kotona olemisesta, on kyllä mukavaa kun saa kokeilla tätä kotona olemistakin, eikä tietenkään työttömänä olo kenestäkään huonompaa ihmistä tee. Nyt on vaan tosi huonosti töitä tarjolla ja ne mitä on, ei oo raskaana olevalle kaikista parhaimpia....

      Mä jouduin hakeen kas uuden bikien yläosan, mut ostin sellasen naruilla solmittavan, ni menee sit viä isommanki mahan kas :D. Eri asia on sit se kuinka viehkeeltä semmosis narubikineis täs vaihees näyttää :D.... Mut suosittelen lämpimästi kylpylävisiittiä, eikä ne päiväreissut kylpylään oo ees kalliita :)

      Mulla ei varsinaista pesänrakennusviettiä (ainakaan vielä oo tullu), tää sisustustouhu on mulle hyvin perinteistä ainakin keväisin ja syksyisin :) On niin kiva vähä vaihtaa sisustusta, ainakin näillä pienillä jutuilla, vaikka en huonekaluja alakaan siirtelemään ;)

      Poista
  2. Voi kun sulla on ihanan pieni vatta!! :) Mulla jo valtava pömppis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai pieni!:D No mutta eikös usein tokalla kierroksella se vatsa kasvakin nopeammin ja onneksi me ei kasveta kaikki samalla mittakaavalla, niin on paljon erilaisia masuja :)

      Poista
  3. Joo niinhän se vissiin taitaa mennä :)

    VastaaPoista