6.3.2015

Pintaremontti valmis!

Mulla on nyt aika voittajafiilis :) Eilen illalla (tai no, lähempänä puoltayötä) me saatiin vihdoinkin pintaremonttiurakka mun sijotuskämpässä valmiiksi. Ja syytä voittajafiilikseen on reilustikin, sen verran rankasta viikosta ollaan selvitty :P Alla kuva, kun ollaan T:n kanssa lähdössä kämpiltä pois ja kaikki hommat oli tehtynä :)



Mitä ensikertalaisena opin tästä urakasta:

  • Rivarikaksion tapetoiminen ja maalaaminen kuulostaa ajallisesti helpolta pintaremonttiurakalta, mutta hahhah. Aikaa tapetoimiseen menee yllättävän paljon, saatika kuinka paljon aikaa menee vanhojen tapettien repimiseen. Ja kuten meillä, seiniä ei ollut pohjamaalattu, joten tapetit oli todella lujassa kiinni.
  • Arki-iltana ei saa kovin paljon aikaiseksi, jos työmiehet pääsevät omien töidensä jälkeen vasta n. klo 17.30 alottelemaan hommia.
  • Vaikka kuinka yrität ennakoida ja hankkia kaikki tarvikkeet valmiiksi, joudut silti käymään rautakaupassa. Joka päivä. 
  • Ruuanlaittamiseen nälkäisille työmiehille menee aikaa ja rahaa. Hyvillä eväillä jaksaa paljon paremmin. + pullaa ja kahvia pitää aina olla :D
  • Kotonakin hommat pitää pyöriä samaan aikaan, onneksi meiltä löytyi reippaita koirienhoitajia ja kaupassa ravasin lähes joka aamu ostamassa kotiin sekä työmaalle syötävää.
  • Listat kannattaa ottaa pois tapetoidessa, varsinkin jos tapetoijat ovat hieman suurpiirteisiä :P
  • Tapetoiminen on järkyttävän vaikeaa ammattilaisellekin, jos pohja ei ole tasainen/pohjamaalattu.
  • Tapettien irrottaminen sen sijaan on kivaa hommaa.
  • Maalaaminen on paljon nopeampaa kuin tapetoiminen.
  • Akryylimassa on valtavan hyvä keksintö, sillä saa piilotettua vaikka mitä seiniltä :D
  • Aina tulee jotain yllättävää, kuten meillä sairastumisia.
  • Kaikkea ei tarvitse vaihtaa uuteen, vaan esim. kynnyslistat voi hioa ja lakata, jolloin ne ovat kuin uudet.
  • Koko ajan löytyy jotain uutta paranneltavaa, joten kannattaa tiukasti rajata, mitä asunnossa uusitaan. Varsinkin, jos on tiukka aikataulu, kuten meillä. Mä haaveilin jo uusista saunanlauteista ja listojen uusimisista, uudesta lattiasta puhumattakaan ;). 
  • Töitä teet myös unissasi. Yksi yö yritin laittaa vesihanaa T:n nenästä kiinni. Ei onnistunut.


Kaikesta stressistä ja väsymyksestä huolimatta oon lopputulokseen äärettömän tyytyväinen. Kökkäporukkaa löytyi yllättävän paljon ja onneksi kenenkään muun kuin mun ja T:n ei tarvinnut olla työmaalla jokaisena päivänä, vaan porukka vaihteli eri päivinä. Kun meinasin siitäkin jo stressaantua, että kuinka porukka jaksaa omien töidensä jälkeen vielä tulla työmaalle. Itelle tää oli kas aika kova fyysinen rasitus, aamusin olo oli kuin hakattu, kun ei oo tämmöstä hommaa tarvinnut aiemmin tehdä. Mutta onneksi se, mitä eniten murehdin eli supistelu pysyi poissa koko viikon, rehkimisestä huolimatta.

Mutta sitten se, mitä lupailin jo etukäteen, eli niitä kuvia! :) Valitettavasti kuvien laatu on taas mitä on, iltojen pimeydestä, raksavaloista ja puhelimen kuvauslaadusta johtuen, mutta saatte ees jotain haisua millasta jälkeä me saatiin aikaiseksi :)

Tältä siellä siis näytti ennen remppaa.

Tässä makuuhuone....









Eteiskäytävä, josta pääsee makuuhuoneeseen tuonne oikealle, sen jälkeen seuraava ovi on vessaan ja tuolla eteisen lähellä nurkassa on ovi vasemmalle, josta pääsee pesuhuoneeseen ja saunaan. Käytävän toisessa päässä on sitten olohuone ja keittiö.


Olohuonetta...






Väliseinä, joka erottaa olohuoneen ja keittiön...


Syvennys käytävällä...



Eteinen...




Ja tällaista jälkeä me saatiin aikaiseksi :)

Makuuhuonetta.... Me siis tapetoitiin seinät ja tuo verhokappa maalattiin valkoisella.





Tässä kuvassa näkyy varmaan parhaiten tapetin oikea sävy, se taittaa siis kevyesti kellertävään ja osa raidoista on kevyesti kiiltäviä.


Eteiskäytävä....


Olohuonetta...







Tässä olkkarin seinä päivänvalossa, tää tapetti taittaa kas kevyesti kellertävään ja siinä on sellanen kevyt kuvio, minkä kylläkin näkee vaan läheltä, mutta ei oo siis tasainen väriltään.



Väliseinä...



Väliseinän päädyt maalattiin ja niihin laitettiin tollaset pienet muovilistat.



Käytävän syvennys....






Eteisen kynnyslista hiottuna ja lakattuna...


Ja tässä pesuhuoneen kynnys....


Harmittaa tää kuvien laatu, mutta oikeasti tuo tapettien vaihtaminen ja maalaaminen teki kämpästä entistä valoisamman, olin tosi tyytyväinen näihin tapettivalintoihin.

Ja tulihan niitä muitakin kuvia otettua runsaasti :P Ja olihan meillä hauskaakin, vaikka olikin rankka urakka :) Ehkä tää välittyy teillekin näiden kuvien myötä :)









Välillä voi väsyttää...









Hyvä ruoka, parempi mieli :)



Välillä olis tehny mieli vaan jäädä Murun viereen nukkumaan....












Kivaa oli, mutta vielä kivempaa on, kun kaikki on valmista! Nyt tulee vloppu todellakin tarpeen, aion vaan levätä, levätä ja levätä! Hyvää vloppua teille kaikille!:) Hipsin tästä paistamaan lättyjä T:lle, joka joutu tänään ja vielä huomennakin kouluun, onneksi sekin saa ees sunnuntaina levätä.

12 kommenttia:

  1. Voi miten hyvässä kunnossa olet raskaana!! Mieletöntä että on noin laaja tukiverkosto tässäkin asiassa ollu mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ollut onnekas, kun oon pystynyt osallistumaan tämmösiinkin puuhasteluihin, saas nähä pysyykö vointi loppuun asti yhtä hyvänä! Ja tän rempan lähtökohtana olikin se, että lähipiiristä löytyy halukkaita apulaisia, ei me muuten olis tähän ryhdyttykään :)

      Poista
  2. Hyvää jälkeä ootta saanu aikaan!! Muutenkin tosi kivannäkönen tuo kämppä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Kyllä tuolla mielellänsä asukin sen pari vuotta, täs on aika hyvä pohjaratkasukin :)

      Poista
  3. Hyvä hyvä!!:)

    -k.l-m-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kyllä nyt helpotti ku tää urakka lopulta valmistu!:)

      Poista
  4. Tosi kivan näköinen tuli! :)

    VastaaPoista
  5. Hauskoja kuvia! En muistanutkaan yhtään, että toi makkarin seinä oli alunperin ton värinen, mutta kyllä valitsitte kivat tapetit ja neutraalit sävyt! Sopii kaikenmoisille vuokralaisille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on siitä jo muutama vuosi aikaa,kun sä oot tän livenä nähny :) Mutta oli vuokralaisetkin tyytyväisiä tapettivalintoihin ja kyllä mä etukäteen niille kerroinkin millasta tyyliä olin ajatellut :)

      Poista